maanantai 30. joulukuuta 2013

Lahjoja

Tässä tulee nyt muutamia mun joululahjoja ja pari näkyy täällä blogin puolella vielä myöhemmin. 
Ihana Michael Kors laukku, joka oli toinen mun isommista toiveista! Toi malli on Jet set chain item ja tykkään ihan mielettömästi! Ollu nyt viikonloppuna jo ekoja kertoja käytössä.
Sitte on Annelta saamani lahja. Tuli ihan yllätyksenä tollanen pikkulaukku, mutta se onki oikeestaa tosi kätevä kun on pieni laukku ja sinne mahtuu kunnolla ne välttämättömät tavarat. Sitte lisäksi suklaasta tehty lumiukko, kiitos paljon!
Tässä muutama ihan odottamaton lahja. Oon nyt tän blogin myötä kiinnostunu enemmän valokuvaamisesta ja nyt pääsen lukemaan vielä lisää vinkkejä! Kirja on helppolukuinen, eikä siinä ole käytetty vaikeaa ammattisanastoa. Lisäksi leffalippuja ja Stockan lahjakortti.
Viimeisenä mun toinen iso toive, iPad! Tää käytiin nyt viikonloppuna äitin kanssa ostamassa ja tykästyin siihenkin kovasti. Helppo käyttää kun käyttöjärjestelmä on iPhonesta tuttu. Noi oli tosi monesta paikasta jo loppu, mutta onneks vihdoin löydettiin muutaman kaupan jälkeen!

Siinä oli mun lahjoja. Tää vuosi alkaa olla valmis ja uusi vuosi tulee. Aika paljon on taas tapahtunut ja toivottavasti tulee tapahtumaankin! Täällä blogin puolella musta kuuluu todennäkösesti siis ensi vuoden puolella. Hyvää uutta vuotta!!

13 kommenttia:

  1. Ihana blogi sulla ja ihania lahjoja, varsinkin toi Michael Korsin laukku <3 Me like ! Liityin lukijaksikin muuten :)
    Jos haluat, käy kurkkaamassa mun blogi :-)
    http://livewithella.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja itekin tykkään ihan kauheesti! Voi kiitos kiva saada uusi lukija ja joo voin käydä kattomassa sun! :)

      Poista
  2. Tuo laukku on niin rakkaus!<3

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Tykkään kovasti sun blogin sisällöstä, mutta banneri on vähän epätarkka. Jään kumminkin seuraamaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jäät!! Ja joo tuolle bannerille pitäs kehitellä jo seuraaja :)

      Poista
  4. Aivan ihania lahjoja!! Eniten mulle kelpaisi tuo iPad, mutta molemmat laukut ovat myös ihania, erityisesti tuo pieni kun niin kätevä! Ps. Kannattaa ottaa tuo kommenttirobotti pois. Hallintapaneeli --> Tekstit ja kommentit --> Näytä sanavahvistus --> Ei ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toi iPad oli tosi toivottu lahja! Niin mäkin tykästyin siihen, kun se on pieni mutta samalla tilava. :) Hei kiitos vinkistä ja ohjeista, mä hoidan asian. :)

      Poista
  5. oi tuo iPad air ois niin ihana, ootko tyytyväinen?

    http://roosaran.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olen ollut tosi tyytyväinen ja käyttänyt aika paljon tässä muutaman päivän aikana. Tää on tosi kevyt ja näyttö on hyvän kokoinen! :)

      Poista
  6. Ihania lahjoja! Toi kirja vois olla mullekin hyödyllinen, sain joululahjaks ihan uuden kameran enkä meinaa osata oikei kuvata sillä. :-D Onks tuol ollu paljonki hyviä vinkkejä?
    http://sininensokeriherne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyl tosi kiva ja hyvii vinkkejä ja kannattaa hankki joku tollanen jos tarviit apua kameran käyttöön! :) Siel on selkeellä kielellä vinkkejä parempien kuvien ottamiseen ja mullekin tulee oleen tosi hyödyllinen!

      Poista
  7. Aivan ihania lahjoja, etenkin tuo MK:n laukku!

    http://netta-stopforaminute.blogspot.fi/

    VastaaPoista