lauantai 5. tammikuuta 2013

Light night





Illalla tuli käytyä Helsingissä järjestettävässä LUX valotapahtumassa, missä ympäriinsä keskustan alueelle on tehty valoteoksia, joihin moniin sisältyy myös musiikkia ja ääntä. Kaikkia mahdollisia teoksia ei nähty, mutta ne mitä nähtiin olivat kyllä hienoja. Kiasman luona oli myös tulitaiteilijoita esiintymässä. Tuomiokirkkokin oli päässyt osaksi tapahtumaa, sitä vasten heijastettiin erilaisia liikkuvia kuvia, oli hieno. Parin asteen pakkanen oli viiman takia yllättävän kylmä ja se vaikeutti kuvien ottamista ilman hanskoja. Pakkasessa iPhonekin hyytyy melko nopeasti, joten kuvaaminen piti hoitaa nopeasti parilla kuvalla kerrallaan. Sain pakkasesta huolimatta napattua muutamia kuvia tänne teille jaettavaksi. LUX on ymmärtääkseni nähtävänä vielä muutaman päivän, eli käykää ihmeessä katsomassa jos on aikaa. Hyvää viikonlopun jatkoo!

-Hanna-

2 kommenttia: